Lapsen hoivaava huolenpito toteutuu hänen läheisimmissä suhteissaan ja on tärkein lapsen tervettä kehitystä edistävä tekijä (Britto et al., 2017). Perustavanlaatuisesta tärkeydestään huolimatta riittävän hyvä vanhemmuus, lapsen riittävä hoiva ja vanhemmuuden tukeminen ovat vaikeita moniulotteisia ilmiöitä ja moniselitteisiä käsitteitä. Lastensuojelun palveluissa esitetään usein keskeisenä työskentelyn tavoitteena vanhemmuuden tukeminen, mutta kokemuksemme mukaan tämän tavoite on usein perheille abstrakti ja vaikeaselkoinen. Huomionarvoista on myös se, että ammattilaiset näkevät vanhemmuuden tukemisen eri tavoin riippuen tieteellisestä ja teoreettisesta näkökulmastaan, koulutuksesta ja työkokemuksestaan. Erityisen vaikeita ovat usein kysymykset; mikä on jokaisen lapsen kohdalla riittävää vanhemmuutta ja hoivaa, jotta lapsi voisi saavuttaa koko kehityksellisen potentiaalinsa, ja mitä ovat ne lapsen edun mukaiset ja vaikuttavat toimet vanhemmuuden tukemiseksi tilanteissa, joissa vanhemmuus vaikuttaa riittämättömältä.
Profiamilla vaikuttavuuden arvioinnissa yhtenä päätetapahtumana on vanhemmuus - lapsen hoivaavan huolenpidon keskeiset ulottuvuudet. Vaikuttavuuden arviointia kehittäessämme totesimme, että tutkimuksissa ja arviointimenetelmissä vanhemmuutta tarkastellaan usein jonkin kapean osa-alueen näkökulmasta tavoittamatta kokonaiskäsitystä vanhemmuuden ja lapsen osakseen saaman hoivan laadusta. Hoivaavan huolenpidon viitekehys (Nurturing care) on Maailman terveysjärjestön, YK:n lastenrahaston, UNICEF:in ja Maailmanpankin luoma viitekehys varhaislapsuuden kehityksen edistämiseksi (World Health Organization, United Nations Children’s Fund, World Bank Group, 2018; Britto et al., 2017). Hoivaavan huolenpidon viitekehystä suomalaisiin lastensuojelun palveluihin soveltaen olemme kehittäneet OPAS-menetelmän, joka ohjaa tutkimaan vanhemmuutta ja lapsen hoivaa viiden keskeisen osa-alueen näkökulmasta;
Menetelmä avaa tutkimusmatkan vanhemmuuteen ja sitä ohjaa tuen tarjoamisen näkökulma. OPAS avaa ymmärrettävästi konkreettisiksi ilmiöiksi sitä, mitä hoiva ja vanhemmuus tarkoittavat, ja herättää vanhemman tutkimaan ja reflektoimaan lapsen kokemuksia, tarpeita ja hoivaympäristöä sekä omaa vanhemmuuttaan. OPAS-menetelmän ja yhdessä ammattilaisen kanssa tehdyn tutkimusmatkan avulla työskentelyssä pyritään löytämään asioita, joita vahvistamalla lapsen riittävän hyvä hoiva voisi toteutua mahdollisimman usein. Lapsen hoivaaminen ja vanhemmuus määritellään taidoiksi tai ilmiöksi, johon vanhempi voi vaikuttaa, joissa hän voi kehittyä, ja joihin liittyviä vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä voidaan muokata.
OPAS-tutkimusmatkan osa-alueet muodostavat myös yhden perhekuntoutuksen vaikuttavuuden arvioinnin päätetapahtuman; vaikuttavuuden arvioinnissa tarkastellaan vanhemmuutta ja lapsen hoivaavaa huolenpitoa sekä vanhemman itseraportoinnin että ammattilaisten raportoinnin avulla. Alustavat kokemukset menetelmästä ovat hyvin lupaavia. Se soveltuu hyvin hoidolliseen kuntouttavaan työhön ja mahdollistaa lapsen hoivaavan huolenpidon ja vanhemmuuden systemaattisen tutkimisen sekä reflektiivisen hoidollisen vuoropuhelun vanhempien ja ammattilaisten välillä. Vaikuttavuuden arvioinnin esteenä on usein se, etteivät sitä varten suunnitellut menetelmät ole käyttökelpoisia ammattilaisten arkisessa työssä – huonoilla ja arjen työssä hyödyttömillä työkaluilla ei kukaan halua työskennellä. Vaikuttavuuden arvioimisen implementoimisen esteeksi voi muodostua se, ettei arviointi tuota hyötyä kuntoutustyötä toteuttavalle ammattilaiselle ja auta ammattilaista auttamaan lasta ja perhettä paremmin. Pitkä kehittämistyömme tiiviissä yhteydessä lastensuojelutyön arkeen on ollut tuloksellista: OPAS-työmenetelmä näyttää soveltuvan vanhemmuuden ja lapsen hoivaavan huolenpidon tutkimiseen osana hoidollista kuntouttavaa työtä ja auttaa tarkastelemaan muutosta lapsen hoivassa ja vanhemmuudessa sekä vanhemman että ammattilaisten arvioimana.
Hae
